Samsung lopettanee kameratuotantonsa, mutta Samsung NX1 on edelleen kilpailukykyinen

Samsung lopettanee kameratuotantonsa, mutta Samsung NX1 on edelleen kilpailukykyinen

Kun Samsung NX1 tuli markkinoille marraskuussa 2014, se oli luokassaan aikaansa edellä. Siihen oli mahdutettu suuri määrä ominaisuuksia ja kuvanlaatukin oli kohdallaan. Olen käyttänyt tätä kameraa nyt reilun vuoden ja pidän siitä paljon. Ilon aiheita siinä on kuvanlaadun lisäksi video-ominaisuudet: 4K ja UHD -tallennus, liitännät ulkoiselle mikille ja kuulokkeille. Siinä on myös laadukas kääntyvä näyttö, selkeät valikot ja erinomaisen yksinkertainen ja helppo timelapse-kuvaus. Sarjakuvausnopeus on luokassaan vieläkin vertaansa vaille (15 k/s).

Pitkään oli tilanne se, että videotallennuksen käyttämää H.265 -tukea ei löytynyt yleisimmistä videoeditoreista, mikä aiheutti pientä lisätyötä ennen videoiden editointia. Tilanne on kuitenkin muuttunut jo aikoja sitten, kun Adobe Premiereen tuli H.265 -tuki. Videoiden editointi onnistuu sillä siis nyt suoraan ilman konvertointeja.

Suuri vahinko on se, että Samsungin kameroiden tuotanto ei ilmeisesti saa enää tästä jatkoa. Huhuja aiheesta oli liikkeellä pitkään, jo syksystä 2015 alkaen. En tiedä onko aiheesta vieläkään selkeää virallista tietoa. Ihmetyttää vain, missä on Samsungin johdonmukaisuus? Vaikka omistan muitakin kameroita, Samsung NX1 on edelleen se kamera, jonka useimmin otan mukaani. Alla oleva video on kuvattu NX1:llä.