Useita uutuuksia Pentaxilta ja Ricohilta

Useita uutuuksia Pentaxilta ja Ricohilta

Focus Nordic – 2015-02-12 09:00 EET

Ricoh julkaisee uuden Pentax-järjestelmäkameran, kompaktin kit-objektiivin sekä pienen salamalaitteen. Kaikki kolme uutuutta ovat sääsuojattuja. Näiden lisäksi julkaistaan myös uusi säätä ja iskuja kestävä kompaktikamera. Viimeistään nyt Ricohin panostus Pentax-tuotemerkkiin alkaa näkyä selvemmin.

”Näyttää siltä, että saamme todella mielenkiintoisen vuoden 2015, sanoo Juha Korteniemi, Pentaxia maahantuovalta Focus Nordicilta, ”Emme ole pitkään aikaan nähneet tälläistä Ricohilta tai Pentaxilta.”

Pentax K-S2

Älä anna nimen johtaa sinua harhaan, sillä tämä ei ole seuraaja tai päivitys K-S1 -kameralle, vaan täysin uusi kamera.

Kuten K-50 ja K-3 -kamerat, myös uusi K-S2 on sääsuojattu. Sata tiivisterengasta pitävät huolen, ettei sade, kosteus tai hiekka pääse kamerarungon sisälle.Teknisiltä ominaisuuksiltaan kamerassa on paljon samaa kuin K-3-mallissa, kuten aa-suotimen simulointi, jonka ansiosta 20,12 megapikselin kennosta saadaan mahdollisimman paljon irti. Lisäksi rungossa on kennokuvanvakaaja, ISO-herkkyydet jopa 512 000 asti, sekä kehittynyt SAFOX X -automaattitarkenusjärjestelmä 11 tarkennuspisteellä, joista yhdeksän on ristikkäisiä.

Kamerassa on myös HDR-toiminto, jonka ansioista saat täydellisen valotuksen myös hankalissa valaistusolosuhteissa. Video-tilassa voit kuvata Full HD -videota ja sisäänrakennettu mikrofoni taltioi stereoäänen.

Uutena Pentaxille kamerassa on sisäänrakennettuna Wi-Fi ja NFC -yhteydet, sekä kääntyvä LCD-näyttö. Kittipakkauksessa mukana toimitetaan uusi zoom-objektiivi, joka ei ole vain pienikokoisin luokassaan, vaan myös hiljainen ja nopea.

K-S2 tulee myyntiin kolmena vakiovärinä, mustana, valkoisena ja musta-oranssina.Lisäksi erikoistilauksena on mahdollista ostaa muita väriyhdistelmiä.

K-S2_10_black_copie

K-S2_13_black_copie

K-S2_12_black_copie

 

Pentax DA L 18-50mm F/4-5,6 DC WR RE

Erittäin ohut normaalizoom-objektiivi (vain 41mm paksu), jonka kinovastaavuus on 27,5-76,5mm. Objektiivissa on pöly- ja sääsuojatturunko, sekä uudistettu hiljainen ja nopea automaattitarkennus ja heijastuksia vähentävä Pentax HD -pinnoitus. Lisäksi Pentaxin Quick-Shift Focus -järjestelmän avulla voit vaihtaa helposti automaatti- ja käsitarkennuksen välillä

HD_DA18-50_3

Pentax AF 201 FG

Uusi pienikokoinen pöly ja sääsuojattu salamalaite muodostaa yhdessä 2014 julkaistujen AF 360 FGZ II ja AF 540 FGZ II kanssa vedenkestävien valaisulaitteiden sarjan. AF 201 FG -salamalaitteessa on ohjeluku 20 (ISO 100) ja sen valaisupää kääntyy pystysuoraan.

AF201FG_copie

Ricoh WG-5 GPS

Vedenkestävien kompaktikameroiden uusi huippumalli on Ricoh WG-5 GPS. Se on päivitys edelliseen WG-4 -malliin ja kestää nyt jopa 14 metrin syvyydessä kahden tunnin ajan (vastaa IPX 8 tai JIS Class 8 -standardeja). Lisäksi se on iskunkestävä 2,2 metrin pudotuksille ja kestää painetta jopa 100kg asti.

Kamerassa on 4x zoom 25-100mm kinovastaavuudella ja 16 megapikselin CMOS-kenno jopa ISO 6400 -herkkyyksillä.

WG-5_GPS_orange_004_copie

Hinta ja toimitukset

Uutuuksien toimitukset alkavat huhtikuussa ja ne tulevat maksamaan seuraavasti:

  • Pentax K-S2 18-50mm WR -kit. Hinta noin 800 euroa.
  • HD Pentax DA 18-50mm WR. Hinta noin 300 euroa.
  • Pentax AF 201 FG. Hinta noin 180 euroa.
  • Ricoh WG-5 GPS. Hinta noin 370 euroa.